Lasten mehuhetki

Sorruin käymään Hulluilla päivillä. Niin vain sattuu käymään jokaikinen kerta. Hulluahan se on, tiedetään, kun ihmiset lähtevät kahdeksalta aamulla kohti tavarataloa alennettujen tuotteiden perässä. Ja mikäs siinä, yleensä Hulluilta päiviltä löytyykin ihan mukiinmeneviä tarjouksia.
Erityisesti viihde-elektroniikan puolelta. Tänään tosin sain melkoisen kusen maun suuhun, vaikkei tästä tapahtumasta, josta kerron nyt, Stockmannia voi syytääkään (tämä on vasta johdantoa suureen tunteidenpurkaukseen).

Noh, ostin pari peliä ja seitsemän CD -levyllistä musiikkia. Lähinnä niitä levyjä, joiden perään olen jo ikuisuuksia kuolannut, esimerkiksi Yesiä, Rushia ja Dire Straitsia. Eräs levy kiinnitti kuitenkin erikoisella tavalla huomioni. Tuomari Nurmion albumi Lasten mehuhetki lähtisi siedettävään 6,90e hintaan. Levykokoelmastani löytyikin jo valmiiksi kyseisen artistin albumi Kohdusta hautaan, jota pidän tietynlaisena suomalaisen rockin psykopaattisena mestariteoksena. Olin kiinnostunut Nurmiosta lisää. Halusin kokeilla, löytyykö herralta lisää taidonnäytteitä minulle jaettavaksi. En tosin ollut heti paikalla ostoksesta varma, sillä levyjä löytyi jo muutenkin aika reipas määrä kainalosta, ja kyseisen artistin eräs toinen albumi oli myös tarjolla samaan hintaan.

No, mitä helvettiä. Ostin sen Lasten mehuhetken ja lähdin iloisin mielin matkaamaan kohti kotia. Myöhemmin jouduin huomata tehneeni väärän valinnan.

Mutta mitä sitten tapahtuikaan? Rippailin rauhassa levyjä koneelle ja haistelin uusien, avaamattomien kansilehtien tuoksua, kun suureksi järkytyksekseni juuri ostamani Tuomari Nurmion levy ei suostunutkaan latautumaan koneelle.

Säikähdin, katselin levyä, ei naarmuja. Kokeilin ripata muita levyjä, mikä onnistui mainiosti. Ongelma ei siis ollut tietokoneessa tai mediasoittimessa, vaan itse levyssä. Otin levyn ulos koneesta ja aloin tutkailemaan läpyskää tarkemmin. Ja kappas vain.


Tässä pisteessä allekirjoittanut flippasi 54 miljoonaa kierrosta. "Not playable on cd-rom drivers". ANTEEKSI VAIN, MUTTA MITÄ HELVETTIÄ TÄMÄ ON OLEVINAAN? Ostin siis CD-levyn joka ei toimi CD-asemassa. Tämä ei mahdu kaaliini millään tavalla. Tämä on järjetöntä. Sama kuin kävisin ostamassa mikropizzan, joka ei lämpene mikrossa.

Olisin ihan sujut asian kanssa, mikäli vain levyn kopiointi olisi mahdotonta, mutta nyt en kykene edes KUUNTELEMAAN ostamaani äänilevyä! Oletettavasti levyn kuunteleminen on mahdotonta myös pelikonsolilla, joten levyn kuuntelumahdollisuudet alkavat huveta. Pitääkö mun mennä jumankauta mun vanhempien autoon kuuntelemaan tätä levyä, häh?

Ai niin, ei tämä toimi autossakaan. Voi vittu!

Häiritsevintä tässä on ehdottomasti se, ettei tämmöisestä kusetuksesta ollut mitään vinkkiä levyn etu-tai takakannessa. Ei mitään! Ainoat sanat röyhkeästä kopionsuojauksesta ovat juurikin tuossa yllänähdyssä kuvassa. Pitääkö mun tästä lähtien alkaa availla näitä levynkansia kaupassa, jotta tietäisin, mitä pakkaus pitääkään sisällä?

Yritin hillitä hermoni ja miettiä vaihtoehtoja. Levyä en palauta, se on vissi. Tulin siihen lopputulokseen, että ainoa tapa kuunnella tätä levyä on röyhkeästi warettaa se. Warettaminen on mielestäni kaikin puolin väärin ja perseestä, yhteiskunnan tuho ym. ym., mutta tällä kertaa jouduin ylittämään kaikki henkiset esteeni ja laittaa Nurmion levy kulkemaan minulle kaistoja pitkin. Paitsi että eihän sitä ole missään ladattavissa. Perkele! Noh, säästyinpäs laittomuuksilta.

Lievästi ketuttaa. Tällä hetkellä levy makaa levyhyllyssäni täysin tyhjän panttina. Tuomari Nurmiota lainaten: Lasten mehuhetkiii päättyi ikävästiii.